Airedale banner top
 
                 

Yhdistyksen kokouspäätökset

11.08.2010 KOKOUS 7/10
  • Kokouksessa todettiin noudattaa jo aikaisemmin tehtyä päätöstä korvata äkillisesti menehtyneen nuoren koiran ruumiinavaus edellyttäen, että tutkimustulos jää yhdistyksen jalostustoimikunnan käyttöön.
  • Päätettiin puoltaa Tuire Okkolan edustusta Suomen Kennelliiton jalostusstrategialuonnokseen jatkosuunnittelun työryhmään.
  • Päätettiin nimetä ensi vuoden leiritoimikuntaan Heidi Kostamo, Tatiana Kovaleva, Riitta Levänen, Minna Pohjolainen, Riikka Railo ja Lotta Rajala.

Seuraava kokous 06.09.2010

07.06.2010 KOKOUS 6/10
  • Katariina Martelius on valittu jalostustoimikunnan jäseneksi.

Seuraava kokous 11.08.2010


27.4.2010 KOKOUS 5/10
  • Juokseva airis -koru tulee myyntiin erikoisnäyttelyyn.

  • Erikoisnäyttelyn lemmikkiluokan ja "lapsi ja koira" -kisan tuomari on Jouni Perttula.

  • Päätettiin astutusten ja syntyneitten pentueiden osalta, että jos arvioidusta syntymäajasta on kulunut kaksi viikkoa eikä kasvattaja ole ilmoittanut tapahtuneesta, astutus poistuu automaattisesti. Syntyneet pentueet poistetaan listalta kolmen kuukauden iän jälkeen, ellei kasvattaja ilmoita jäljellä olevien pentujen määrää kahden viikon välein.

  • Timo Sand toimii foorumin administraattorina.

  • Erikoisnäyttelyn, kesäleirin ja maastoleirin järjestelyt etenevät edelleen.

Seuraava kokous 7.6.2010


23.3.2010 KOKOUS 4/10
  • Päätettiin julkistaa kokouksesta 3/10 lähtien kokouspäätökset sekä yhdistyksen Internet-sivuilla että Karvakuonossa.

  • Lotta Rajala osallistuu yhdistyksen edustajana sekä Palveluskoiraliiton sääntömääräiseen kevätkokoukseen 17.4. että saman järjestön samana päivänä järjestämään rotuottelun neuvotteluun.

  • Henna Kiukkonen lopettaa webmasterina ja foorumin moderaattorina, uudeksi webmasteriksi valittiin Timo Sand ja foorumin moderaattoriksi Lotta Rajala.

  • Yhdistyksen syksyn luonnetesti on anottu järjestettäväksi 23.10.2010 Keravalla. Testissä tuomareina toimivat Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Luonnetestimaksut pysyvät ennallaan.

  • Erikoisnäyttelyn, kesäleirin ja maastoleirin järjestelyt etenevät hyvää vauhtia.

  • Mikäli jäsenmaksua ei ole suoritettu 31.5.2010 mennessä, 2/2010 Karvakuonoa ei enää toimiteta ja jäsen katsotaan eronneeksi.

  • Päätettiin, että SKL:n jalostusstrategiasta ja yhdistyksen kannanotosta siihen keskustellaan Kasvattajapäivillä.

  • Päätettiin tarjota kasvattajille mahdollisuutta pyytää Jutta Ahtiaista ottamaan verinäytteet geenitutkimusta varten kokonaisista pentueista kasvattajan luona ennen pentujen luovuttamista uusiin koteihin.

Seuraava kokous 27.4.2010


25.2.2010 KOKOUS 3/10
  • Johtokunta hyväksyi toimintasuunnitelma- ja talousarvionesitykset vuodelle 2010.

  • Yhdistyksen rahastonhoitajaksi valittiin Ritva Pesonen ja sihteeriksi Birgitta Saikko.

  • Tilintarkastaja Paula Pasanen on tarkastanut tilinpäätöksen, tilinpäätös tällä hetkellä Raili Bromsin tarkastettavana.

  • Erikoisnäyttelyyn on saatu eläinlääkäri.

  • Johtokunta kävi läpi ja hyväksyi jalostustoimikunnan kommentit SKL:n jalostusstrategiasta yhdistyksen kommenteiksi.

  • Pohdittiin uusia tapoja verinäytteiden saamiseksi Hannes Lohen geenitutkimukseen.

  • Kesäleirin kouluttajiksi on saatu Juha ja Susanna Korri (peltojälki ja tottelevaisuus), Leo Sihvo (metsäjälki ja esineruutu), Sirpa Perttula (haku ja esineruutu), Essi Saarela (agility), Minna Pohjolainen (verijälki) ja Maria Leutola alustavasti (arkitottelevaisuus). Leirinäyttelyn tuomarina toimii Vesa Lehtonen ja se järjestetään keskiviikkona 28.7.2010.

  • Ulkoilupäivä on 28.3. klo 11 alkaen Söderkullassa Sipoossa.

  • Uusi airiskoru on työn alla. Sitä odotetaan myyntiin erikoisnäyttelyyn.

Seuraava kokous on 23.3.2010

  Airedale banner bottom