Big Lady´s Private Eye ”Nero”

Nero muutti meille ollessaan 7 kuukauden ikäinen. Siinä oltiin molemmat hiukan ihmeissään, sekä omistaja että koira. Molempien piti opetella uusia tapoja. Omistajan piti opetella taas uudestaan elämään ison koiran kanssa, joka ylettyy joka paikkaan mihin haluaa ja Neron piti opetella asumaan lakelandinterriereiden kanssa. Suhteellisen helposti sitä omistaja oppii laittamaan pois ulottuvilta, kun tulee kotiin ja löytää leipäveitsen sohvalta… Nero oppi myös nopeasti, kuinka pikkukoirien kanssa käyttäydytään: niitä totellaan aina, niin elämä on mukavaa.

Neron tuloa seuraavana viikonloppuna lähdimme tervehtimään vanhempiani kesämökillemme. Lakelandinterrierimme Muumi oli siellä heidän kanssaan. Ensiksi Muumi tuijotteli uutta tulokasta kulmien alta ja murahteli varoitukseksi. Kun poika oli pistetty ojennukseen, lähti Muumi näyttämään reviiriänsä Nerolle. Vahinko vaan, että Muumi luki omaksi reviirikseen myös naapurien pihat… Äitini huuteli koiria tulemaan takaisin, kun ne jo kolmannen naapurin niemennokassa seisoskelivat. Onneksi ei ollut naapureita paikalla.

Muumi ”koulutti” Neroa omalla tavallaan erittäin hyvin. Se oli opettelua myös Muumille, joka tähän asti oli aina vapaaehtoisesti alistunut airiksille. Nerosta tulikin ensimmäinen airis, jonka pomo Muumi oli. Ja Nero ei koskaan edes yrittänyt kammeta itseään pomon paikalle.

Lakelandinterrierit ovat Neron lempikoiria. Se vaan raukkaparka ei ymmärrä, että jos lakelandinterrieri rähisee hänelle, niin se ei välttämättä yritä leikkiä hänen kanssaan. Nykyään Nero on joutunut opettelemaan olemaan pomo, kun taloon saapui pieni lakelandinterrieri Manu. Hiukan on jouduttu Neroa opettamaan, kuinka se lakelandinterrieri pistetään ojennukseen. Mutta kyllä se ajan kanssa hoituu.

Neron suurinta herkkua ovat possunkorvat. Niitä se voisi syödä vaikka joka päivä. Eräänä päivänä ollessamme töissä Nero oli avannut oman herkkukaappinsa oven, ottanut sieltä possunkorvapussin ja NAUTISKELLUT. Onneksi sillä oli niin paljon järkeä päässä, ettei syönyt kaikkia korvia kerralla, mutta ainakin viisi tai kuusi korvaa pussista oli kadonnut. Nykyään kaappi pitää sitoa narulla kiinni, etteivät pojat yhdessä ala herkuttelemaan poissa ollessamme.

Uutta tässä koirassa minulle on se, että Nero aivan vinkuu päästessään eläinlääkäriin. Se on yhtä kiva paikka kuin koirapuisto. Eläinlääkäriä lähestyttäessä alkaa auton takaboksissa sellainen elämä ja steppaus ettei paremmasta väliä. Meidän kannaltamme se on hyvä, että Nero pitää eläinlääkäristä, sillä sen verran usein siellä on jouduttu käymään Neron silmäsairauden takia.

Saman sairauden takia jäi myös Neron näyttelyura lyhyeksi. Eipä se siitä touhusta kovin paljon pitänytkään, joten ei se suuri menetys ollut.
Nykyään Nero on sohvachampiooni ja erittäin hyvä sellainen. Herralla on oma sohva, jossa sitten maataankin selällään ja ketarat oikosenaan!