JOHTOKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ Kokous 25.2.2016 ( 3/2016 ): 1) Hyväksyi kaksi uutta jäsentä ja yhden uuden perhejäsenen. 2) Tarkensi vuoden 2016 talousarvion ja esittää sen vuosikokoukselle. 3) Valitsi koulutusvastaavaksi Jonna Rosenbladin ja päätti
JOHTOKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ: Kokous 2.2.2016 (2/2016) 1) Hyväksyttiin yhdistykseen kaksi uutta jäsentä. 2) Käsiteltiin vuoden 2016 talousarvio ja esitetään se vuosikokoukselle. 3) Käsiteltiin tilinpäätös vuodelta 2015, allekirjoitettiin se ja esitetään vuosikokoukselle. 4) Käytiin
JOHTOKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ: Kokous 19.1.2016 ( 1/2016): 1) Hyväksyttiin yhdistykseen kuusi uutta jäsentä. 2) Päätettiin, että myös johtokunnan varajäsenet kutsutaan kokouksiin ja todettiin, milloin ja miten varajäsenet korvaavat varsinaiset jäsenet viimeksi mainittujen poissaollessa.
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin Helsingissä lauantaina 15.11.2015 klo 15:00. Syyskokous valitsi kokoukselle puheenjohtajaksi Jukka Kemppaisen ja sihteeriksi Leena Lindholmin. Kokous todettiin laillisesksi ja päätösvaltaiseksi ja esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Paula
Johtokunnassa esillä ollutta: – kokous pidettiin 25.8.2015. – johtokunnan päätösehdotus yhdistyksen sääntömuutoksista, esitys tulee nähtäväksi Karvakuono-lehdessä 3/2015 ja sääntömääräisessä syyskokouksessa. – Suomen Kennelliiton lausuntopyyntö uusista säännöistä; sääntöluonnos jaettiin ja jäsenet perehtyvät sääntöihin,
Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin 22.2.2015 klo 14.00 Etelä-Hämeen Kennelpiirin kokous- ja koulutustiloissa Hämeenlinnassa. Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Kemppainen avasi kokouksen. Vuosikokous valitsi kokoukselle puheenjohtajaksi Eila Uusi-Kouvon ja sihteeriksi Leena Lindholmin. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Margit
Johtokunnan kokouksessa 29.10.14 esillä ollutta: Kesäleirin 2015 kuulumiset: aika: 31.7. – 5.8.2015 (pe – ke); perjantaina klo16 saa mökit käyttöön eli leiri alkaa silloin paikka: Tuorin lomamökit Jämijärven rannalla lisätietoa Karvakuonossa 4/14