Who Bites The Best- tapahtuma 1.- 3.7.2016 Kirkkonummella Uudellamaalla
Tiedotusasiaa liittyen Who Bites The Best -tapahtumaan.
Olemme saaneet ehdotuksen toimia sponsorina tapahtumaan osallistuvalle kilpailuporukalle.
Saty lähtee mielellään tekemään yhteistyötä ja tukemaan tätä sponsoroimalla kilpailuporukan osallistumiskustannukset tapahtumaan. Kannustamme teitä kasaamaan porukan kansainvälistä koetta varten ja ilmoittamaan osallistujista tarkemmin yhdistyksen sihteerille (kustannus asioiden selvittämistä varten).
Toivomme teiltä terveisiä tapahtumasta Satyn kotisivuille, Karvakuonoon sekä Satyn facebook-sivustolle, jotta mahdollisimman moni pääsisi seuraamaan airiksien pärjäämistä kisoissa. Tapahtumaa mainostamalla toivottavasti saataisiin kannustajia liikkeelle itse tapahtumapaikalle!
Saty on ollut mukana sponsoroimassa vuonna 2015 Who Bites The Best-tapahtumaa. Jatkossa yhdistys toivoo mahdollisimman monipuolista yhteistyötä. Uudet ideat ovat erittäin tervetulleita ja toivottuja. Yhdistyksen laaditut toimintasuunnitelmat eivät ole “kiveen hakattuja”, vaan päinvastoin. Pohditaan yhdessä mahdollisuuksia. Hyvällä yhteistyöllä saamme paljon hyvää aikaan!
-Suomen airiksien puolesta!