Historia
Airedalenterrieri kehittyi 1800-luvun puolivälissä Yorkshiressa, Englannissa. Siellä haluttiin yhdistää paikallisten terriereiden, saukkokoirien ja eräiden muiden, lähinnä hound- ja bull-koirien ominaisuudet yhteen niin, että saataisiin tulokseksi mahdollisimman monikäyttöinen, erityisesti erilaiseen metsästykseen soveltuva koira.
Rodun kehittäjät olivat kouluttamattomia maa- ja tehdastyöläisiä, joten mitään dokumentaatiota rodun syntyvaiheista ei ole olemassa. Nämä miehet tarvitsivat monikäyttöistä koiraa, joka oli avuksi luvallisessa metsästyksessä jokirannoilla, pienriistan tai lintujen salametsästyksessä kruunun mailla sekä tuhoeläinten saalistamisessa kotinurkista. Saman koiran haluttiin olevan myös valpas vahtikoira, eikä haitaksi ollut sekään, jos sen avulla saattoi ansaita hieman vedonlyönnissä koiratappeluissa tai vesirottien metsästyskilpailuissa.
Rotu vakiintui 1800-luvun lopulla; se tunnettiin aluksi nimillä Bingleyn terrieri ja Waterside-terrieri. Ensimmäinen maininta airedalenterrieri-nimestä löytyy näyttelytuloksista vuodelta 1883, ja vuonna 1886 Englannin Kennelklubi lisäsi kantakirjaansa airedalenterrierin.
Rotu levisi pian maailmalle. Ensimmäinen airedale vietiin Yhdysvaltoihin vuonna 1881, Saksaan 1893; Pohjoismaiden näyttelyissä se esiintyi jo 1890-luvulla ja Tanskaan tuotettiin ensimmäinen koira Saksasta v.1909.
Yhdysvalloissa rodun monipuolisia ominaisuuksia jäljestävänä ja pysäyttävänä koirana alettiin pian hyödyntää suurriistan metsästyksessä. Saksalaiset alkoivat kouluttaa airedalenterrierejä sotaväen tarpeisiin kuulovartio-, viesti- ja haavoittuneiden etsintäkoiriksi. Myös rodun kotimaassa Englannissa merkittävin koirien kouluttaja, Colonel E. H. Richardson innostui airedalen käyttöominaisuuksista ja aloitti airedalenterriereiden kouluttamisen sotilaiden ja poliisien avuksi.
Molemmissa maailmansodissa airedalenterriereitä käytettiin apuna kaikilla rintamilla. Myös venäläisillä ja japanilaisilla oli airedaleja viesti-, kuljetus- ja lääkintätehtävissä. Suomeen ensimmäiset koirat toi Helsingin Poliisilaitos vuonna 1910. Vuodesta 1925 lähtien myös suojeluskuntajärjestöllä oli airedalenterriereitä.
Palveluskoirakokeisiin airedalenterrierit ovat Suomessa osallistuneet 1930-luvulta lähtien, ja kaksi airedalenterrieriä palveli rintamalla talvi- ja jatkosodan aikana.
Sotien jälkeen varsinkin Englannissa airedalenterrierin käyttö sotilas- ja poliisitehtävissä hiipui, ja kun yhteiskunnallisista muutoksista johtuen metsästyskoirien tarve väheni, airedalenterrieristä on vuosien saatossa tullut siellä pääasiassa seurakoira.
Myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa airedalet ovat lähinnä seurakoiria, mutta siellä on säilynyt myös metsästysperinne. Suurriistan metsästys airedalen avulla on nykyisin hyvin harvinaista, mutta lintujen metsästys ja nisäkkäiden jäljestäminen ovat lisänneet suosiotaan jopa koemuotona. Airedalea käytetään myös hakevana, seisovana, ylösajavana ja noutavana lintukoirana. Pohjois-Amerikassa harrastetaan metsästyskokeiden lisäksi myös tottelevaisuuskokeita, agilitya, flyballia ja suojelua. Airedaleja työskentelee myös pelastus- ja poliisikoirina.
Saksassa airedalenterrieristä kehittyi palveluskoira, jolla oli jalostusvaatimuksena usean vuosikymmenen ajan myös koulutustunnus. Myös Venäjällä arvostettiin ennen kaikkea airedalen palveluskoiraominaisuuksia ja panostettiin koirien vartiointi- ja suojeluominaisuuksiin.
Suomessa airedalenterrierit ovat osallistuneet pk-kokeisiin 1930-luvulta lähtien. 1970-luvulla tulivat vaihtoehdoksi myös tottelevaisuuskokeet ja 1990-luvulla agility ja pelastuskoiratoiminta, joihin aktiviteetti on osaltaan siirtynyt. Airedalenterriereillä on ollut myös vuodesta 1994 oikeus osallistua metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen. Joitakin yksilöitä käytetään nykyisinkin hirven, linnun ja pienriistan, kuten minkin, metsästykseen. Kaikkialla maailmassa suurin osa airedalenterriereistä on kuitenkin seurakoirana.
Ulkomuodossa on tapahtunut kehitys tyylikkään terrierityypin suuntaan – ehkä kestävyyden ja liikkuvuuden kustannuksella. Alkuaikojen airedalesta selkä ja lanne ovat lyhentyneet ja jäykistyneet ja varsinkin etukulmaukset suoristuneet. Muu maailma on seurannut pitkälti rodun kotimaan ja USA:n kehitystä, eikä tyypissä ole havaittavissa suuria eroja mantereittain tai maittain, varsinkin kun Venäjänkin uusi kanta perustuu pääasiassa tuonteihin.